Vuoromestari Petri Alanne

 

Arvoisat tiedotusvälineiden edustajat, sotaveteraanien edustajat, massaliikkeen puolustajat.

Tänä päivänä olemme kokoontuneet yhteen puolustamaan yhteistä tavoitetta, sellutehtaan toiminnan turvaamiseksi. Mitä tämä mahdollinen lopettamispäätös merkitsisi meidän nuorten näkökannalta, sillä meitä nuoria asuntovelallisia on paljon.

Ihmisen tehtävänä on kasvaa nuoruuden koulujen kautta aikuiseksi ja alkaa tehdä työtä. Tämän seutukunnan työntarjontamahdollisuudet ovat rajalliset ja moni nuori on muuttanut pois töiden perässä. Kuitenkin täällä syntyneet ja nuoruutensa kasvaneet eivät läheskään kaikki muuttaisi pois, jos tällä alueella olisi tarjota toimeentuloa. Viimeksi Salcompin poislähtö vei alueelta satoja nuoria ihmisiä pois hakemaan elantonsa muualta.

Ihmisenhän on rakennettava elämänsä tiettyjen perusarvojensa varaan, näitä ovat muun muassa toimeentulo ja turvallinen ympäristö. Jotta tuntisin elämän mielenkiintoiseksi, asettelen itselleni unelmia ja haaveita, koska nämä asiat motivoivat etenemään elämässä eteenpäin. Yksi haaveistani on ollut elää veden äärellä ja keskellä kalastus ja riistamaita. Tähän ajatukseen on luonut pohjan kotipaikkani, josta sain pihalta lähteä metsästämään riistaa.

Tullessani koulujen jälkeen Kemijärvelle, oli jo rakentunut mielikuva, mitä haluan elämältäni, mutta nyt näitä unelmia joku haluaa rikkoa. En tahtoisi ajatella tilannetta, jossa olisin suuren kaupungin asukas ja asuisin paikassa, missä en tuntisi itseäni kotoisaksi. “Ei ne minua siellä tarvitse, siellähän on jo niin paljon ihmisiä“ Minun paikkani on täällä Kemijärvellä! Ja näin ajattelevia meitä nuoria täällä tehtaalla on paljon.

Työskennellessäni Kemijärven sellutehtaalla olen tuntenut itseni motivoituneeksi ja työni mielenkiintoiseksi. Sellutehtaan prosessin kokonaisvaltainen osaaminen vie vuosia. Aina en ole ollut työnantajan kanssa samaa mieltä, vaikkakin olen sen edustaja. Mutta mitä siitä.. “työ tekijänsä palkitsee“ niinhän sitä sanotaan. Ja niin kuin eräät merkkihenkilöt ovat aikanaan sanoneet: “Joukkoja johdetaan edestä“ pitää mielestäni hyvin paikkaansa. Ja tätä ajatusta olen pyrkinyt noudattamaan. Mutta tämä ajatus on yhtiössä viime vuosina unohtunut. Ja näistä visioiden muuttumisista Stora Enso suunnittelee lakkauttaa kannattavan ja hyvässä kunnossa olevan Kemijärven sellutehtaan, johon sillä ei ole mitään osaa eikä arpaa.

Löytyisiköhän Stora Enson johdosta tai Suomen hallituksesta niin vahvaa johtajaa, joka voisi ottaa poliittisen vastuun itselleen. Jos vuosien päästä todettaisiin, että Kemijärven sellutehtaan lopettaminen olikin äärimmäinen virhe ratkaisu! Voisin lyödä veikan, ettei löydy. Tai miten niille kävi, jotka joutuivat myymään talonsa ja lähtemään. Saadessani tiedon Kemijärven lopettamisilmoituksesta. Tunsin suurta vihaa: emmehän olleet edes tappiollinen yksikkö, emmekä olleet tarkkailulistalla. Se vain ohitettiin. Miten tämmöistä yritystä voi edustaa, jonka arvot poikkeavat niin paljon omistani. Vaikkakin usko on välillä horjunut ei se ole koskaan sammunut. Sillä tämä tehdas on osa infrastruktuuria, kuten ovat tieverkot tai peruspalvelut. Ei tämmöistä niin vain kaadeta vaikkakin Karvinen ja Ansaharju on muuta sanonut.

Ei meidän esi-isämme taistelleet turhaan Suomen itsenäisyyden puolesta tehdas on osa kansallisomaisuutta, jonka aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet. Meidän nuorten on vietävä sitä eteenpäin.

Tämä on meidän taistelumme ja me aiomme olla voittajien puolella!

Paikkani on täällä Kemijärvellä tekemässä kustannustehokkaasti ja laadullisesti huippulaatuista massaa nyt ja tulevaisuudessa.

© Kemijärven massaliike 2008. Viimeisin päivitys:
19.5.2008 19:20:01. Powered by CMSimple. Kirjaudu sisään